Tutustu tekijään

Hei, olen Kirsi

KM Visuals on yritys, jonka ajatus syntyi jo vuonna 2021 — ja vihdoin on aika ryhtyä tositoimiin.

 

Luovuus, visuaalisuus ja tarinoiden kertominen ovat kulkeneet mukanani oikeastaan aina. Olen ollut pienestä asti kiinnostunut kirjoittamisesta, valokuvaamisesta ja siitä, miten tunnelmaa, ajatuksia ja yksityiskohtia voidaan välittää visuaalisesti.

 

Koulutukseltani olen visuaalisen markkinoinnin tradenomi ja työurani on rakentunut asiakaspalvelun, viestinnän, hallinnollisten tehtävien sekä luovien projektien ympärille. Vuosien aikana mukaan on kertynyt kokemusta niin sisällöntuotannosta, visuaalisesta suunnittelusta, verkkosivuista, tapahtumista kuin käytännön organisoinnistakin.

 

Taustani vuoksi ymmärrän hyvin myös pienyrittäjän arkea. Olen itse ollut yrittäjänä jo aiemmin noin kymmenen vuotta sitten, ja nykyään yrittäjyys on osa jokapäiväistä elämäämme myös puolisoni työn kautta. Tiedän, kuinka monta roolia yrittäjä usein kantaa yhtä aikaa — ja kuinka tärkeää on löytää rinnalle tekijä, johon voi luottaa.

 

Työskentelyssäni yhdistyvät luovuus, käytännöllisyys ja halu tehdä yhteistyöstä mahdollisimman helppoa ja mutkatonta. Minulle tärkeintä on luoda kokonaisuuksia, jotka näyttävät aidosti asiakkaansa näköisiltä ja tukevat samalla arjen toimivuutta.

 

Inspiroidun eniten luonnosta, rauhallisista hetkistä ja pienistä yksityiskohdista. Ja jos puhelimeni kuvagalleria jotain kertoo, niin ainakin sen, että siellä on satoja — ellei jopa tuhansia — kuvia maisemista, metsistä, auringonlaskuista ja hetkistä, joissa valo osui juuri oikealla tavalla.

Yhteistyö kanssani

Jokainen projekti suunnitellaan yksilöllisesti. Aloitamme tarpeiden kartoituksella ja rakennamme visuaalisen kokonaisuuden, joka tukee tavoitteitasi parhaalla mahdollisella tavalla.

Et tarvitse valmista ideaa, otetaan alkuun maksuton kartoitus eli käydään rento keskustelu ja katsotaan, kuinka voisin auttaa.

Scroll to Top